Singapore
Garden City tammikuussa 2016
Kuva Hanna Maatala
Ensi kosketus Singaporeen oli itselläni 1980 – luvun
alussa ison Aasian kierroksen yhteydessä. Muut kohteet olivat mielestäni paljon
eksoottisempia ja jännittävimpiä kuin Singapore, joka oli sääntöjä täynnä,
supersiisti ja steriili. Singapore on pehmeä lasku Euroopasta Aasiaan. No sen
jälkeen Singapore on muuttunut ja iän myötä se, että on siistiä ja kaikki
toimii, tuntuu vaan hyvältä.
Singapore on pieni valtio, pituutta on 25 kilometriä ja
leveyttä on 45 kilometriä ja se on rakennettu 63 pikku saarelle.
Singapore River, kuva Hanna Maatala
Monikulttuurinen kasvava väestö
Asukkaita on viisimiljoonaa ja Singaporen asukastiheys on suuri. Tulevaisuudessa suunnitellaan, että asukkaita olisi jopa 7 miljoonaa. Siksi nytkin joka puolella rakennetaan lisää toinen toistaan upeimpia pilvenpiirtäjiä.

Miljonäärejä on prosentuaalisesti enemmän asukasluvusta kuin
missään muussa valtiossa. Väestöstä 75 % on kiinalaistaustaisia, loput pääasiassa
intialaisia ja malaijieita.
China
Town, Little India ja Arab Street
Singaporessa onkin oma ChinaTown punaisine paperilyhtyineen ja temppeleineen. Tyypillistä alueelle ovat kiinalaiset ruokahallit. Nyt kun Kiinalainen uusi vuosi on tulossa parin viikon päästä, kadut ovat todella upeasti koristeltuja Apinan vuoden kunniaksi.

Kiinalainen kaupunginosa juhla - asussa, kuvat Hanna Maatala
Little
India on värikkäine taloineen ja temppeleineen vilkas paikka,
Mustafa Centerin ostoskeskus on mielenkiintoinen. Täällä soi Bollywood musiikki
joka puolella ja naiset ovat pukeutuneet sareihin.
Kuvat Hanna Maatala
Arab
Streetin seutu on kiinnostava, keskeisenä paikkana on Sulttaanin
moskeija, Masjid Sultan. Sen ympäristössä pikkukaduilla on vintage - ja
kangaskauppoja. Kävelykatu Bussorah on osa moskeijan ympärillä olevaa Kampong
Glamin aluetta. Iltaisin väki kokoontuu turkkilaista tai libanonilaista ruokaa
tarjoaviin ravintoloihin.
Arab Street Kuva Hanna Maatala
Ihana
trooppinen vihreys ja kauniit puistot
Minusta parata Singaporea on sen vehreys, ilmasto on kuuman kostea läpi vuoden ja kaikki kasvaa ja kukkii nopeasti. Täällä on upeita kasvitieteellisiä puutarhoja kuten 52 hehtaarinkokoinen Kasvitieteellinen puutarha, hieno Orkidea puutarha ja lukuisat muut kauniit puistot kaupungin alueella.

Tieteiselokuvan
maisemaa
Mielenkiintoista uutta edustaa täyttömaalle rakennettu Marina Bayn alue täynnä WAW arkkitehtuuria kuten Marina Bay Sandin korkea hotelli kasinoineen ja luksusliikkeineen. Sen vieressä on simpukan muotoinen ArtScience museo, jossa on hyvät vaihtuvat näyttelyt. Hienoin ja eniten tieteiselokuvia muistuttaa Gardens by the Bay – Kasvitieteellinen puutarha, joka muodostuu kahdesta valtavasta kupolista ja 18 teräksestä tehdystä jättipuusta, jotka kurkottavat 50 metrin korkeuteen. Puitten sisään on rakennettu paljon tekniikkaa kuten ilmanvaihtokanavat.

Melkoiset maisemat Marina Bayn altaalta alas kaupunkiin, kuva Ilkka Palmroth ja Jukka Niskanen
Lisäksi täällä on ”Pilvimetsä” sisätiloissa, sadunomainen
paikka. Lainaan tässä toimittaja Antti Helinin kuvausta Pilvimetsästä.
”Vesiputous syöksyy alas jyrkän kukkulan laelta. Yli
40 metriä korkea kukkula on viidakon peitossa, ja ilma on sumusta sakea.
Korkealla yläpuolella kaartuu futuristinen lasikupu. Cloud Forest - nimisen
lasikuvun sisälle on luotu simulaatio pilvimetsästä, maailman rikkaimpiin ja
uhanalaisimpiin kuuluvasta ekosysteemistä, jollaisia löytyy tuhannen ja
kolmentuhannen metrin korkeudelta vuoristoista Kaakkois -Aasian sekä Keski - ja
Etelä-Amerikan trooppisilta alueilta.
Kukkulan huipulle pääsee sekä hissillä että pitkin
metallisilloista rakennettua polkua. Mitä korkeammalle nousee, sitä
viileämmäksi ilma käy. Kasvisto muuttuu ilmastovyöhykkeiden mukaan, jotka on
luotu sofistikoituneilla, kätkössä olevilla ilmastointilaitteilla. Saniaiset ja
orkideat vaihtuvat huipulla lihansyöjäkasveihin. ”
Toisessa jättimäisessä kasvihuoneessa on Flower Dome,
täynnä eksoottisia kukkia.
Kuvat Hanna Maatala
Singapore panostaa taiteeseen
Brittiläiseltä siirtomaa - ajasta on jäljellä muutamia hallintorakennuksia, joille nyt ollaan etsimässä uutta käyttöä mm. museorakennuksina. Marraskuussa 2015 avattiin uusin museo National Gallery Singapore. Museo on tehty entisiin kaupungintalon ja korkeimman oikeuden rakennuksiin.. Rakennus on valtava, paljon isoja auloja ja käytäviä. Koska museo avattiin vasta marraskuussa 2015, museon kokoelmat vaativat vielä työtä. Pelkästään arkkitehtuurin takia museoon kannattaa mennä. Tuskin missään museossa maailmassa on niin hyviä ravintoloita kuin täällä, ylhäällä Aula Sky Loungesta on huikea näköala. Kuusi ravintolaa palvelee museon asiakkaita, tosin hinnat eivät ole halvimmasta päästä.

Kuva Hanna Maatala, uusi National Gallery
Näkymiä National Galleryn Aula Sky Lounge ravintolasta
Singaporessa vietetään näin tammikuussa taideviikkoja Art in Singapore, Ohjelma on
monipuolinen, viikkoihin kuuluu taidekävelyitä, luentoja, elokuvia ja
iltaohjelmaa gallerioissa.
Gillmorin parakit, nyt Taidegallerioina, kuva Hanna Maatala
Lähellä Gillmorin parakkeja erikoinen kerrostalo Pinnackle, ylhäällä näköalaterassi, kuva Hanna Maatala
Paikka, joka on valitettavan huonosti tunnettu, on Gillmorin parakit, entiset armeijaparakit pilvenpiirtäjien keskellä, jotka nyt on muutettu 12 taidegalleriaksi. Nyt oli parhaillaan mm. huippuvalokuvaaja Steve McCurryn valokuvanäyttely.

Sreve MC Curryn valokuvanäyttelyn kuvia
Suntec taideviikon näyttelyn antia
Singaporessa on kaksi muutakin taidemuseota ja
lukuisia gallerioita. Jos haluaa tietää, mitä juuri nyt tapahtuu Aasian
taiteessa, kannattaa osallistua Taideviikoille. Mukana on paljon kiinalaisia
taiteilijoita, jotka vielä myyvät taidettaan halvalla.
Salvador Daliakin löytyy Singaporesta, kuva Ilkka Palmroth ja Jukka Niskanen
Singapore National Museum, kuva Hanna Maatala
Drinkkejä ja iltaelämää
Tunnetuin brittiläisrakennus taitaa olla Raffles hotelli, jonka baarissa on tapana nauttia Singapore Sling drinkki.
Raffles hotelli ja kuuluisa Singapore Sling drinkki, kuvat IlkkaPlamroth ja Jukka Nisknen
Tunnetuin brittiläisrakennus taitaa olla Raffles hotelli, jonka baarissa on tapana nauttia Singapore Sling drinkki.
Iltaelämän keskuksia ovat nykyään Clarke Quay ja Boat Quayn alueet, paljon baareja ja ravintoloita ja
kiva tunnelma.
Kuva Ilkka Palmroth ja Jukka Niskanen
Kuva Ilkka Palmroth ja Jukka Niskanen
Shopping and Eating
Singaporelaiset sanovat nauttivansa ostosten tekemisestä ja ulkona syömisestä Molempiin on täällä loistavat mahdollisuudet. Tunnetuin ostoskatu on Orchard Road, lisäksi on useita ostoskeskuksia kuten Raffles City ja Millenia Walk ja kymmeniä muita. Singaporen suurin ostoskeskus on Vivo City, erikoinen rakennus. Ostoskeskuksen yhteydessä on myös risteily matkustajaterminaali ja täältä lähtevät laivat myös Indonesian eri satamiin risteilyjen lisäksi.

Orchard Roadin liikkeitä, kuva Hanna Maatala
Singaporessa ruokapaikkoja on tasokkaista
katukeittiöistä ylellisiin Michelin tähden ravintoloihin. Isot ruokatorit Hawker Centerit eli
ruokahallit. Monessa maassa ei tulisi mieleen ruokailla ostoskeskuksissa, mutta
täällä on tosi kivoja ravintoloita ostoskeskusten yhteydessä, joista saa
herkullista, tuoretta ruokaa. Meren
rannalla on East Cost Lagoon Food
Village täynnä ravintoloita.
Kuvat Hanna Maatala
Ruuan merkityksestä Singaporessa kertoo sekin, että
täällä on 12 eri ruokaan liittyvää merkittävää juhlaa, mm. World Gourmet Summit, Savour Festival ja viimeisempänä World Street
Food Congress.
Singaporessa on myös erinomaisia Peranaka keittiötä
(kiinalais– malaijien keittiö) edustavia ravintoloita.Tyypillisin singaporelainen ruoka on kanariisi
Hainanin saarelta alun perin ja
nuudelikeitto. Erikoisempia aterioita ovat kalanpääcurry, possunluutee sekä
chiliravut.
Sentosan saari – uusi
Orlando?
Paikka, joka on viime vuosina käynyt läpi suuren muodonmuutoksen, on Sentosan saari. Täällä on huvipuistoja kuin Floridan Orlandon ympäristössä.
Paikka, joka on viime vuosina käynyt läpi suuren muodonmuutoksen, on Sentosan saari. Täällä on huvipuistoja kuin Floridan Orlandon ympäristössä.
Resorts World Sentosa muodostuu isosta
huvittelukeskuksesta, johon kuuluu kuusi hotellia, Kasino, Universal Studiot ja nykysirkus ja valtava valtameriakvaario
S.E.A.
Kuva Hanna Maatala
Kuva Hanna Maatala
Sentosassa on erilaisia museoita kuten Madamme Tussaudin vahamuseo,
Eläinpuistoja, Perhospuisto ja
Lintupuisto.
Kuva Ilkka Palmroth ja Jukka Niskanen
Yläkuvassa Sentosan saarelle menevä gondolihissi ja alhaalla hurja vesipuisto, kuvat Ilkka Palmroth ja Jukka Niskanen
Kuva Ilkka Palmroth ja Jukka Niskanen
Sentosalla on myös hieno ranta ja golfkenttä.
Paikalliset perheet tulevat tänne viikonlopuksi hotelleihin, joita on Sentosan saarella
jo 15. Jotkut onnekkaat virkamiehet asuvat saaren kerrostaloissa.
Sentosan saaren hiekkarantaa, kuva Ilkka Palmroth ja Jukka Niskanen
Lapsiperheille Sentosa on hyvä paikka lomailla tai jos haluaa päästä kaupungin vilskeettä hieman lepäilemään rantamaisemiin, voi majoittua vaikka Shangri La Sentosa hotellin merenpuolisiin huoneisiin.

Eläimistä
kiinnostuneille
Singaporen eläintarha on moderni, sademetsämäinen eläintarha, jossa ei näy häkkejä tai aitoja vaan ne on piilotettu kasvillisuudella, Lisäksi vallihautoja on käytetty erottamaan eläimet ja ihmiset toisistaan.

Eläintarhassa voi tulla aamiaiselle seuraamaan eläinten ruokintaa tai mennä
yösafarille.
Tässä vielä tuttujeni Jenniferin ja Hannan mielipiteet, mikä on parasta Singaporessa.
Tässä vielä tuttujeni Jenniferin ja Hannan mielipiteet, mikä on parasta Singaporessa.
Jennifer Pong on Malesiasta ja asunut kolme vuotta Singaporessa.
”Singaporessa arvostan puhtautta, kaikkialla on
siistiä. Täällä on loistava koulutus ja
kaikki pääsevät osalliseksi siitä riippumatta taustasta.
Nykyinen pääministeri Lee Hsien Loong pystyy pitämään
puheet aina kolmella kielellä, kiinaksi, malaijin kielellä ja englanniksi, joka
osoittaa, että kaikkia kansanryhmiä kohdellaan tasa – arvoisesti.
Asuinalueet ovat suunniteltu hyvin ja toimiviksi, kaikissa kortteleissa on palvelut kuten lastentarhat ja ostoskeskukset.”
Asuinalueet ovat suunniteltu hyvin ja toimiviksi, kaikissa kortteleissa on palvelut kuten lastentarhat ja ostoskeskukset.”
Hanna Maatala on toiminut Aurinkomatkojen oppaana Singaporessa
ensimmäisen kerran 2010 ja viihtyy täällä loistavasti.
”Singaporessa on parasta sen monipuolisuus, se on
moderni kaupunki, jolle tuo väriä eri etniset kaupunginosat kuten Little India,
täällä on paljon puistoja, jopa ranta.
Singaporessa tapahtuu aina jotain, täällä juhlitaan
ympäri vuoden vaikka joulua, Kiinalaista Uutta Vuotta, intialaisia
uskonnollisia juhlia. Aina on jotain juhlimisen aihetta.
Singaporessa on monipuolinen ruokakulttuuri,
kaikenlaista ruokaa löytyy ja kaiken hintaista Michelin tähden
huippuravintoloista katukeittiöön.”
+
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti