Hongkong
muodostuu saarista
Hongkongille on tunnusomaista saaret, maa muodostuu yli 200 saaresta. Tunnetuin on Hongkongin saari.
Hongkongille on tunnusomaista saaret, maa muodostuu yli 200 saaresta. Tunnetuin on Hongkongin saari.
Asukkaita pienellä alueella(1100 km 2) on yli 7,4
miljoonaa ja jatkuvasti väkeä muuttaa Manner Kiinasta tänne leveämmän leivän perään.
Pelkästään Kowloonin alueella asuu 2.1 miljoonaa ihmistä alle 50 neliökilometrin
alueella. Täällä olikin tv - ohjelma, jossa mietittiin, kuinka ahtaissa
asunnoissa ihmiset voivat vielä asua ja voida hyvin.
Kuva Anne Raassina
Kuva Anne Raassina
Kiinalaisten jälkeen suurin vähemmistö Hongkongissa on
filippiiniläiset, joita on yli 200 000, toimivat lähinnä kotiapulasina.
Myös intialaisia on paljon, elektroniikka kauppa ja
vaatturiliikkeet ovat heidän hallussa. Myös Kowloonin kadulla kauppoihin
houkuttelijat ja feikkitavaran myyjät ovat pääasiassa intialaisia.
Yllättävää, että amerikkalaisia asuu Hongkongissa nykyään
enemmän kuin englantilaisia.
Kuva Ilkka Palmroth ja Jukka Niskanen
Kuva Ilkka Palmroth ja Jukka Niskanen
Hongkong
on kiihkeärytminen
Hongkongissa on paitsi paljon saaria ja siten myös vettä, niin täällä on myös paljon vuoria. Ominaista on vaihteleva, kukkulamainen maisema.
Hongkongissa on paitsi paljon saaria ja siten myös vettä, niin täällä on myös paljon vuoria. Ominaista on vaihteleva, kukkulamainen maisema.
Kaupungin rytmi on hektinen, liikkeitä ja ravintoloita on
joka puolella ja ihmiset vilistävät paikasta toiseen. Nathan Road ja sen lähialueet ovat kuin ikiliikkuja.
Hongkongista tulee mieleen New York, ihmiset kehuskelevat
työmäärällään, mitä enemmän töitä ja pidempiä työpäiviä, sitä parempi.
Lähes jokainen toteaa ylpeänä, että kuolen varmaan pian
sydänkohtaukseen. On oltava trendikäs ja pukeuduttava brändi vaatteisiin,
muuten et ole olemassa. Aasialaiset vihaavat kävelemistä, mutta kuntosalille
kyllä mennään jo klo 5.30.
Moni
muutti ennen vuotta 1997 ulkomaille
Hongkongilaiset ovat tosi kansainvälisiä, monella on kaksi kansalaisuutta ja useat ovat asuneet osan elämästään ulkomailla.
Hongkongilaiset ovat tosi kansainvälisiä, monella on kaksi kansalaisuutta ja useat ovat asuneet osan elämästään ulkomailla.
Moni lähti ennen vuotta 1997 (brittihallinto loppui) tai
heti sen jälkeen Kanadaan tai Australiaan, koska pelkäsivät Kiinan
valtaantuloa, mutta ovat osin palanneet takaisin. Syynä kuulemma, että noissa
maissa ei tienannut yhtä hyvin kuin Hongkongissa. Ja mikään ei kiinalaisten
tultua kuulemma muuttunut liike elämän kannalta. Päinvastoin Hongkongista tuli
portti valtaville Kiinan markkinoille.
Hongkongissa mitataan kaikki rahassa, on hienoa
voihkaista, että me olemme niin materialisteja.
Hongkong - sekoitus vanhaa ja uutta
Hongkong on
mielenkiintoinen sekoitus vanhaa ja uutta. Uutta edustavat mielettömät
pilvenpiirtäjät ja lukuisat liikkeet, kiihkeä, kiireinen elämänrytmi. Osassa
Hongkongia eletään vielä vanhojen kiinalaisten perinteiden mukaan.
Nykyään
retkillä voi tutustua kiinalaisen horoskooppien tekemiseen, kalligrafiaan,
kiinalaiseen perinne ruokiin ja kiinalaiseen lääkkeisiin.
Vanhaa on
aamuinen tunnelma lintutorilla, jonne paikalliset kerääntyvät toisilleen seuraa
pitämään ja lintujaan vertailemaan. Vanhaa on tunnelma pikkukujilla, jossa on
teekauppoja, kiinalaisia lääkeyrtti kauppoja ja antiikkiliikkeittä.
Paikallisten markkinoiden hyörinä poikkeaa täysin merkkiliikkeiden loistosta.
Paras alue
nähdä tätä perinteistä elämää on Hongkongin saaren Western alue. Tällä seudulla
on myös lukuisia kiinalaisia temppeleitä. Myös Mong Kokin vilkkailla kaduilla
näkee perinteistä elämää yhä. Mong Kok on iltaelämän ja edullisten
ruokapaikkojen paikka, jos haluaa selvitä vähän edellisemmin, kannattaa ottaa
hotelli Mong Kokista.
Kuva Ilkka Palmroth ja Jukka Niskanen
Feng Shui
Myös
rakennuksissa, olipa kyse valtavista pilvenpiirtäjistä tai pikkutaloista,
noudattaa Feng Shuin periaatteita suunnittelussa, feng shui tarkoittaa vettä ja
tuulta kirjaimellisesti. Suuntaus pyrkii asettamaan esineet harmoniaan
suhteessa luontoon ja sitä kautta luomaan hyvää onnea. Kiinalaiset ovat hyvin
taikauskoisia, numerot 3, 8 ja 9 ovat onnekkaita numeroita ja 4 puolestaan
vähemmän onnekas numero. Rekisterikilvistä, jossa on numerot 8 tai 9, ollaan
valmiita maksamaan suuria summia.
Ruokaa
ja ostoksia – onko Hongkong maailman kaupallisin kaupunki?
Suurimmat huvit ovat ostokset ja syöminen. On myös hyväksyttävää viikonloppuisin vetää kunnon kännit. Neuroottisuudessaan hongkongilaiset ovat hauskoja ja tosi nopearytmisiä ja nuoret varsinkin tosi trendikkäästi pukeutuneita.

Ihmiset vaihtavat työpaikkoja nopeaan tahtiin saadakseen
paremman aseman tai lisää liksaa. Kilpailu hyvistä koulutuspaikoista ja töistä
on todella veristä.
Liikkeet ovat auki myöhään, lähes puoleen yöhön asti.
Liikkeet ovat upeita, paljon huippusuunnittelijoitten kauppoja ja näyteikkunat
ovat erittäin tyylikkäitä. Mitään sellaista tavaraa ei maailmassa ole, ettei se
löytyisi Hongkongin kaupoista. Hongkongin voisi nimetä maailman
kaupallisemmaksi kaupungiksi ihan positiivisessa mielessä, valtavat valotaulut
ja upeat näyteikkunat ja kadulla olevat ihmiset myyntikyltteineen houkuttelevat
kauppoihin. Shoppailijan unelmakaupunki!
Dim Sum ateria on parasta Hongongissa, kuva Hongkong Tourist Board
Markkinoita
on joka makuun
Tunnelmaa luovat kapeat kauppakujat, joilla on suuret värikkäät kauppakyltit ja markkinapaikat, mm. jade – ja lintumarkkinat. Myös akvaariokaloille on oma markkinapaikkansa. Temple Streetin Yömarkkinat ja Naisten markkinat ovat vilkkaita ja yö markkinoilla voi tavata myös ennustajan.

Suuria kauppakeskuksia on joka puolella, olin hämmästynyt
sataman Harbour Cityn merkkiliikkeiden tarjonnasta.
Iltaelämän
keskus Lan Kwai Fong ja SoHo
Hongkongin saarella sijaitsee iltaelämän keskus, baareja, musiikki paikkoja. Tunnetuin katu iltaelämää ajatellen on Lan Kwai Fong katu, jossa on baari toisen vieressä. Katuja pitkin kuulemma pyörii ihmisiä alas viikonloppuisin tuiterissa.'
Lan Kwai Fong iltaelämän keskus, kuva Hongkong Tourist Board
Itse ihastuin Hongkongin saarella olevaan Sohon alueeseen, jyrkkiä mäkiä on kuin San Franciscossa, todella tyylikkäitä pikku ravintoloita ja baareja.
Hulppeita näköalapaikkoja ja Penisula hotelli
Happy hour on täällä kova juttu, yleensä se alkaa klo 17.00 ja kestää aina klo 21.00 asti. Tärkeä, koska Hongkong ei ole halpa paikka. Hongkongissa on myös hulppeita näköalabaareja mm. Penisula hotellin Fenix baari hotellin 28 kerroksessa. Baarin naisten wc: stä on huikea näkymä. Penisula hotelli on yksi maailman tunnetuimmista hotelleista ja sillä on hieno kokoelma vihreitä Rolls Royce autoja. Hotelli oli myös paikka, jossa englantilainen kuvernööri joutui luovuttamaan vallan japanilaisille 1941 parin viikon taistelun jälkeen.

Yksi maailman perinteisemmistä hotelleista Penisula, 28 kerroksessa näköalabaari ja hieno näkymä myös varsinkin naisten toiletista. Vihreät Rolls Royce autot luovat oman tunnelmansa, ripauksen perinteistä brittiläisyyttä
Uutena näköalapaikkana on Hongkongin korkein rakennus International Commerce Center sky100,
joka on 490 metriä korkea ja panoraama näköalaterassi on 393 metrissä. Hissillä
pääsi minuutissa terassille.
Näköalaa arvostetaan myös ravintoloissa, suomalainen
keittiömestari Eric Räty johtaa The Upper House hotellin ravintolaa Cafe Gray Luxe. Myös Four Season hotellissa ja Ritz Carlton
hotellin 485 metrin korkeudessa on tasokkaat näköalaravintolat. Eivät ole
mitään halpoja ruokapaikkoja, tasokkaita ja hinnakkaita näköalalisällä.
Joustava
julkinen liikenne
Kuvat Ilkka Palmroth ja Jukka Niskanen
Julkinen liikenne toimii erittäin hyvin. Täällä on
kattava metrojärjestelmä. Metro on erittäin siisti ja turvallinen illallakin.
Lisäksi kulkevat kaksikerros bussit ja ratikat. Kantosiipialuksella pääsee
Macaoon ja junalla Kiinan eri kaupunkeihin.
Vanhoja rakennuksia ei näy paljonkaan, tosin kirkkoja on
satoja ja ne jäävät pilvenpiirtäjien väliin.
Vanha,
kunnon Star Ferry
Star Ferryn lähtösatama Kowloonin puolella, kuva Ilkka Palmroth ja Jukka Niskanen
Star Ferryn lähtösatama Kowloonin puolella, kuva Ilkka Palmroth ja Jukka Niskanen
Meri ympäröi kaupunkia joka puolelta, saarilla kun
ollaan. Hongkongin satama on suuri, rahdin lisäksi on oma risteilysatama ja
toki kuulu Star Ferry, joka kulkee Kowloonin ja Hongkongin saaren välillä. Star
Ferry llä kulkemien on yksi Hongkongin halvoista nautinnoista, lautat lähtevät
Kowloonin puolella Vanhan Kellotornin tuntumasta ja tulevat Hongkongin saarelle
Central terminaalin, jonka yhteydessä on nykyään merimuseo ja uusi maailmanpyörä.
Museoitakin on, paras on kaupungin historiallinen museo.
Juuri nyt Taidemuseo ja Tiedemuseo
ovat molemmat remontissa, aukeavat taas 2016 lopussa. Koko museoiden ja
kulttuurikeskuksen alue on nyt melkoisessa myllerryksessä ja remontissa.
Kuvat eivät parhaita mahdollisia, koska vierailuni aikana oli kylmintä 60 vuoteen Hongkongissa ja ensimmäisenä päivänä sateista. Paras aika ilman puolesta vierailla Hongkongissa on kevät ja syksy.
Myös
Avenue of Stars on suljettu ja elokuvatähtien kädenjäljet on siirretty nyt
lähistöllä olevaan Garden of Stars
puistoon. Hongkong on tunnettu elokuvakaupunki.
Tilaa,
rantoja ja luontoakin löytyy Hongkongista
Vaikka Hongkongin keskustassa asutaan ahtaasti, löytyy vielä tilaa ja luontoa Lantaun saarelta ja New Territoriesin alueelta. Luonnossa liikkuminen kiinnostaa entistä enemmän paikallisia.
Vaikka Hongkongin keskustassa asutaan ahtaasti, löytyy vielä tilaa ja luontoa Lantaun saarelta ja New Territoriesin alueelta. Luonnossa liikkuminen kiinnostaa entistä enemmän paikallisia.
Paikallinen matkailutoimisto järjestääkin perinneretkiä New
Territoriesin alueelle katsomaan mm. Lam
Tsuen toivomuspuuta, Chuk Lam Sim Yenin
buddhalaista pyhättöä, jossa
kolme suurta Buddha patsasta ja Hongkongin korkeinta luonnon kukkulaa Tai Mo Shania.
Stanlyen
alueelta löytyy uimarantojakin, seutu on arvokasta asuinaluetta
kuten Repulse Bayn ja Victorian
Peakinkin asuinalueet hienojen maisemien ja lenkkipolkujen vuoksi. Tuntui,
että Stanleyn alueella kaikilla asukkailla oli koira lemmikkinä, Kowloonissa en
ole nähnyt yhtään koiraa.
Lamman saaret kalaravintolat
Kävimme myös Lamman
saarella, jossa on rantakadulla useita loistavia kalaravintoloita.
Lamman saaren tunnelmaa, ihania kalaravintoloita, kuva Hongkong Tourist Board
Lamman saaren tunnelmaa, ihania kalaravintoloita, kuva Hongkong Tourist Board
Suurin jumala
on kuitenkin raha, rahaa tuovaa Buddhaa oli jono ihmisiä jonottamassa, että
pääsisi silittämään mahaa, nöyryyden Buddhan edessä ei jonoa ollut.
Lapsille ja lapsenmieliselle paljon
elämyspuistoja
Vuonna 2006 valmistui Disneyland Lantaun saarelle, ennestään perheille on jo olemassa meripuisto Ocean World, Nallekarhumaa ja Snoopy s eli Ressun Maailma.
Vuonna 2006 valmistui Disneyland Lantaun saarelle, ennestään perheille on jo olemassa meripuisto Ocean World, Nallekarhumaa ja Snoopy s eli Ressun Maailma.
Ocen World kuva Hongkong Tourist Board
Juhlia vietetään aina kun mahdollista, marras- joulukuussa oli valojuhla ja meidän uuden vuoden lisäksi kiinalaisesta uutta vuotta vietetään suureellisesti ja värikkäin kulkuein.
Juhlia vietetään aina kun mahdollista, marras- joulukuussa oli valojuhla ja meidän uuden vuoden lisäksi kiinalaisesta uutta vuotta vietetään suureellisesti ja värikkäin kulkuein.
Hongkongissa riittää tekemistä pitkäksikin aikaa, rytmiin
on vain päästävä kiinni. Täällä voi tehdä lähes mitä tahansa, mutta rahaa kuluu
uskomattomalla vauhdilla.
Kiinalainen tunnelma on säilynyt, sitä tapaa markkinoilla
ja pikkukujilla, brittiläisyys ei niinkään korostu enää katukuvassa. Nykyään
eivät kaikki enää osaa englantia, niin kuin ennen. Yliopiston kurssit ovat
kuitenkin pääasiassa englanniksi.
Hongkong on kontrastien kaupunki ja kompakti, joten
siihen on helppo tutustua.
Kaupungin slogan ”City
of life” kuvaa paikkaa hyvin. Hongkongia joko rakastaa tai vihaa, mitään välimuotoa ei
ole.
Kuva Ilkka Palmroth ja Jukka Niskanen
Kuva Ilkka Palmroth ja Jukka Niskanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti