Fidzi – tropiikin luontoa
ja uskomattoman ystävällisiä ihmisiä
Bula, Bula kaikuu joka puolella, kun liikkuu Fidzillä. Bula
tarkoittaa hei, tervetuloa, hyvää elämää. Fidzhiläiset ovat uskomattoman
hymyileviä ja auttavaisia. Koska matkailu on tärkeä elinkeino, he ovat
tottuneet matkailijoihin ja palvelu pelaa. Englanti on maan virallinen kieli,
jonka lisäksi puhutaan yli kahtasataa paikallista kieltä.
Sää suosii matkailijoita suurimman osan vuotta, on
aurinkoista ja lämmintä. Viileintä on heinä-elokuussa ja lämpimintä
tammi-maaliskuussa. Jo nyt marraskuussa lämpöä oli yli 30 astetta. Saaret ovat
vulkaanista maaperää ja siksi täällä kasvaa lähes kaikki. Kookospalmu ja Banyon
puu ovat yleisiä, paljon erilaisia kukkia. Rehevää ja vihreää!
Saaria on 333
Fidzillä on saaria 333 ja niistä 110 on asuttuja, koko maassa asuu 960 000 asukasta. Suurimmat saaret ovat Viti Levu ja Vanua Levu, joissa suurin osa väestöä asuu. Fidzi on kehitysmaa, jossa paikallisten elintaso on vielä alhainen, mutta saarilla on siistiä ja perusinfrastruktuuri on kunnossa. Matkailijalla hintataso on kohtuullinen, huomattavasti Uutta Kaledoniaa halvempi. Fidzi on turvallinen paikka ja myös malaria vapaa maa.

Australialaisten
suosittu rantalomakohde ja häämatkalaisten unelmapaikka
Fidzille tullaan aurinkolomalle, australialaiset ja uusiseelantilaiset lapsiperheet suosivat kohdetta. Heidän suosimiaan saaria on paljon. Suosittuja ovat Mamamucan saariryhmä ja täällä mm. Manan ja Castawayn saaret. Mamamucan eteläisin saari on Tavarua, jota pidetään yhtenä maailman parhaista sukelluskohteista. Reppumatkailijat suosivat Yasawa saaria.

Saarelta toiselle pääsee kätevästi laivakyydillä ja useilla
saarilla on lentokenttä. Fidzillä matkailu on hyvin kehittynyttä ja matkailijan
elämä helppoa.
Luontomatkailijan unelmakohde
Fidzi on luontomatkaajalle kuten lintubongarille ja ennen
kaikkea sukeltajille loistava paikka.
Soft coral capital of
world
Jean Cousteau on sanonut ” Fidzi is the soft coral capital of world”, pehmytkorallit viihtyvät virtaavassa vedessä. Vedenalainen väriloisto on huikaiseva ja erilaisia kalalajeja on 15 000. Sukelluskohteita ja varusteita saa lähes kaikilla pääsaarilla. Vesi in todella kirkasta ja vesi on miellyttävän lämmintä myös uimiseen, kuin linnunmaitoa.

Paikallista
heimokulttuuria
Kulttuurista kiinnostuneille Fidzi tarjoaa tutustumista paikalliseen heimokulttuuriin ja rituaaleihin. Myös paikallinen taide kuten puumaskit ovat hienoja. Upeita tekstiilejä on kaikkialla ja ovat osa saarten visuaalista ilmettä.

Fidzillä elää rinnakkain vanha perinne ja nykyaika ja se luo
nuorisolle takuulla ristikkäispaineita. Väestö jakaantuu eri heimoihin, joihin
synnytään. Heimon jäsenillä on sovitut tehtävät, jotka periytyvät sukupolvesta
toiseen. Heimopäälliköllä on paljon valtaa.
Perinteitä edustavat mm. fidzhiläiset tulitanssijat, joilla on kyky tanssia kuumien kivien
päällä. Papilla on tärkeä rooli rituaalissa sen aloittajana ja lopettajana.
Maassa on hyvin hieno musiikkikulttuuri, kaunista
kuorolaulua ja tansseja, jotka kertovat heimon tavoista ja jokapäiväisestä
elämästä. Fidzillä ollessa kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa
polynesialainen show, aivan upeaa laulua ja tanssia. Joka puolella, jopa
ostoskeskusten edustalla on kuoroja laulamassa. Musiikki on hyvin kaunista ja
melodista.
Viti Levu – Nadi ja
Suva
Itse kävin Viti Levun saarella, sen länsi-että itäpuolella. Molemmilla puolilla on kansainvälinen lentokenttä, länsipuolella saarta on Nadin kaupunki ja itäpuolella sijaitsee pääkaupunki Suva.
Itse kävin Viti Levun saarella, sen länsi-että itäpuolella. Molemmilla puolilla on kansainvälinen lentokenttä, länsipuolella saarta on Nadin kaupunki ja itäpuolella sijaitsee pääkaupunki Suva.
Matkailijan kannalta länsipuoli on paikka, jonne kannattaa
mennä, koska siellä ovat rannat ja parhaat hotellit.
Saarella on kaksi päätietä Kings Road ja Queens Road, joka kertoo brittimenneisyydestä. Britit
pitävät valtaa 1874- 1970, jolloin Fidzi itsenäistyi. Edelleen tosin täällä
ajetaan vasemmalla puolella tietä ja monet lait ja tavat ovat muistoja
brittiajasta.
Lännen kaupungin Nadin ulkopuolella noin 5 kilometrin päässä
on upea resort alue huippuhotelleineen ja golfkenttineen. Port Denerau - alue on täynnä kauppoja ja ravintoloita ja sieltä
käsin lähtevät veneretket lähisaarille ja illallisristeilyt. Täältä voi myös
varata lento retkiä lähisaarille kuten Mamanukan saarille ja Muscat Coven
alueelle.
Länsipuolella on vuorijono Sleeping Giant, jonne voi tehdä patikkaretkiä vesiputouksille tai
vierailla upeassa orkidea puutarhassa, jonka on perustanut amerikkalainen
näyttelijä Burr ja puutarhassa on 400 erilaista orkidealajia. Täällä myös Sobeton kuumat lähteet ja
mutakylpypaikka.
Nadin hindutemppeli
Nadin kaupungin lähellä on suuri hindutemppeli, intialaisia tuotiin aikoinaan sokeripelloille töihin ja nykyään väestöstä iso osa on intialaisia. Paikallisten meleeanelaisten ja intialaisten välillä on ollut jonkin verran jännitteitä ja kahinointia.

Ihanaa ruokaa ja
juomaa
Ruokana Fidzillä on paljon kalaa ja äyriäisiä, kanaa, joka kypsennetään maauunissa. Mausteena käytetään kookosmaitoa ja inkivääriä ja currya. lisukkeina käytetään jamssia, tapiokaa ja makeaa perunaa sekä leipäpuun hedelmää.

Paikallinen juoma on kava,
jota tehdään punapippurin sukulaista muistuttavasta kasvista ja kuumennetaan
puuastiassa. Kyse ei ole alkoholista, mutta jotain huumaavaa ainetta siinä on. Paikalliset
kehuvat, että kava hoitaa kaikki taudit mm. alentaa verenpainetta. itse en maistanut,
mutta ne jotka maistoivat, sanoivat sen olevan kamalan makuista. Hyvin näytti
paikallisille miehille maistuvan. Kava osa heimokulttuuria ja sen
valmistamiseen liittyy paljon rituaaleja.
Pääkaupunki Suva
saaren toisella puolella on maan pääkaupunki, jossa mm. parlamentti kokoontuu.
Asukkaita on 175 000. Kaupunki on
täynnä uusia ostoskeskuksia, Suvan satama on iso ja kaupungin yleisilme on
vähän likainen.
Suuri kala- sekä vihannesmarkkina- alue. Useita puistoja mm.
kasvitieteellinen puutarha ja Fidzin kansallismuseo sijaitsee Suvassa, museon
yksi mielenkiintoisimmista esineistä on paholaisen kanootti.
Pientä jännitettä väestön keskuudessa on ilmassa, monet
kaupat ja yritykset ovat kiinalaisten tai intialaisten omistuksessa ja
paikallisväestöllä on alemmat työt. Intialaiset valittavat, että paikalliset
ovat laiskoja ja eivät halua tehdä töitä. Johtuen isosta intialaisten määrästä,
Suvassa on paljon aasialaisia ravintoloita, myös kiinalaisia ja japanilaisia.
Suva ei minusta kaupunki, jonne Euroopasta asti ei kannata
tulla, Fidzillä on tarjottavana niin paljon parempaa. Jos sinne joka
tapauksessa menee, kannattaa suunnata maaseudulle ja vaikka Colo – I- Suva Parkiin, iso sademetsäalue tai Rewan
kulttuurikylään.
Vierailin myös pienellä Drajuunin saarella, joka on vain
kaksi kilometriä pitkä. Paljon kookospalmuja, upea ranta ja pieni kylä, jossa
koulu. Kouluvelvollisuus on Fidzillä 12 ikävuoteen asti.
Bula ja Vinaka(kiitos)
Au saa liu mada – nähdään uudestaan ihana Fidzi ja sen
superihanat ihmiset!
Kyyneleet melkein
valuivat, kun paikalliset esittivät upean jäähyväislaulun isa, isa….
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti